Sininen uni. Laulu, jota äiti on laulanut jopa ärsytykseen asti ja jonka olen itsekin esittänyt pienenä alakoululaisena laulukilpailussa. Täytyy tosiaankin myöntää, että jossain kohtaa jopa vihasin sitä - kenties sanoma pienestä sinipukuisesta miehestä kulahti liian toistamisen jälkeen ja alkoi tuntua itsestään selvältä. Taisipa se oikeastaan menettää merkityksensäkin, ainakin näennäisesti. Nyt vanhempana olen kuitenkin ymmärtänyt, että juuri sen toistaminen on tehnyt siitä merkityksellisen: se sai olla osa kasvutarinaani, turvaa ja lohtua tuova rutiini, johon muisto toisensa jälkeen kiinnittyi.
Ehkäpä jokin osa sisälläni toivoo, että äiti vieläkin istahtaisi sängyn reunalle, silittäisi täkin peittämää selkää ja tapailisi turvallisesti ja varmasti sanoja, jotka osaan - ja osasin jo silloin - itsekin ulkoa. Voi olla, että ensi kerralla äidin kanssa kohdatessamme alan itse hyräillä tuttua sävelmää ja katson, muistuvatko sen sanat vielä äidin mieleen. Uskallan jopa toivoa, että niin käy. Ja mikäli ei, voin itse tapailla sanat loppuun, antaa osien jälleen vaihtua.
"Ja siellä on kultainen metsä,
ja metsässä kultainen puu.
Ja se unien sinilintu,
ja linnulla kultainen suu."
Hei! Löysin blogisi Facebookin Muistisairaiden läheiset -ryhmästä. Olet joutunut niin surulliseen tilanteeseen ja niin kovin nuorena, että sydäntäni riipaisee.
VastaaPoistaItse olen noin äitisi ikäinen ja minun äitini sairastui noin 70-vuotiaana. Hän asuu nyt palvelutalossa isäpuoleni kanssa ja he saavat siellä hyvää hoivaa.
Laula ihmeessä äitisi kanssa, hän saattaa hyvinkin muistaa vielä laulun sanat. Äitini rakastaa lauluja ja muistaa monien laulujen sanat ulkoa. Moni palvelutalon asukkaista ei puhu enää, mutta laulavat usein mukana, kun siellä kuunnellaan musiikkia. Oma äitini kyllä puhuu edelleen, mutta sanoja tahtoo vähän unohtua.
Olet lahjakas kirjoittaja ja osaat nuoresta iästä huolimatta hyvin analysoida tunteitasi ja ajatuksiasi. Kiitos siitä, että jaat kauniit ja koskettavat kirjoituksesi myös meille muille! Rutistus sinulle ja paljon voimia!
- Tiina
Aivan alkuun, haluan lausua kiitoksen sanan kommentistasi. Jokainen huomionosoitus tässä asiassa todella lämmittää mieltäni ja saa tuntemaan, että joku oikeasti lukee ja on kiinnostunut. Kirjoitan paitsi omaa mieltäni purkaakseni, myös oikeasti välittääkseni vertaistukea ja herättääkseni ihmiset ymmärtämään ja katsomaan asioita eri kantilta.
PoistaViestisi rohkaisemana täytyy kyllä ehdottomasti toteuttaa suunnitelma kuukauden päästä, kun kotijoukot tulevat käymään Jyväskylässä. Muutenkin suunnitteilla kaikkea kivaa sille kohtaamiselle, josta aion myös kaiken tämän synkemmän ja kaihoisamman lähestymisen lisäksi kirjoittaa. Elämä kun ei kuitenkaan ole päättynyt diagnoosiin.
Iso kiitos vielä kerran kauniista sanoistasi. Sisälläni vahvistui taas kerran ajatus siitä, että blogin perustaminen oli juuri se, mitä minun pitikin tehdä. ♥