Takaisin tyttäreksi

Aloitin luokanopettajakoulutuksessa Jyväskylän yliopistossa tämän kuun ensimmäinen päivä. Hieman vajaa kolme viikkoa sitten. Voi sitä jännityksen määrää, kun koulun alku lähestyi eikä tuntenut paikkakunnalta ketään. Jo reitti kotoa koululle ja takaisin oli melkoinen mysteeri suoriin peltoteihin tottuneelle maalaistytölle. Päivää ennen kaikki kuitenkin selvisi: etukäteispiknikillä oli tyttö, johon minun oli pakko ottaa yhteyttä vielä illalla Facebookin kautta. Kenties alkuun innostuksen lähteenä oli tytön mainitsema välivuoden työ dementiakodissa, mutta varsin pian huomasin, että ensimmäisestä päivästä lähtien minulla oli joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Joku jolle tuosta noin kerroin äidin sairaudesta. Joku, joka oikeasti näytti ymmärtävän ja jonka kanssa juttua riittää. Joku, jonka kanssa viestit lentävät pitkin päivää ja jota todella kaipasin hiljaisena viikonloppuna, jonka vietin asunnollani muiden suunnatessa kotikonnuille.

Kolme viikkoa on kulunut valehtelematta kuin siivillä. Ensimmäinen viikko kului lähinnä infoillen ja tutustuen kaikkeen mahdolliseen. Oli jos jonkinmoista illanistujaista ja tapahtumaa avajaismessuista saunailtoihin ja fuksileiriin. Kotiryhmäjakojen selvittyä opiskelukin on päässyt jo mukavasti käyntiin ja totuttelua vaativasta opetustavasta huolimatta eteenpäin mennään intoa puhkuen! Kyllä tuntuu todellakin siltä, että oikea paikka on löytynyt.

Mitä tulee omilleen muuttoon, olen huomannut etäisyyden tehneen lähinnä hyvää. Tytöstä, jonka oli välillä kotona vaikea hengittää ja joka itki itsensä iltaisin uneen pelkän ahdistuksen ja pelon tähden, on kuoriutunut katseensa eteenpäin kääntänyt nuori nainen, joka uskaltaa avautua taustastaan ja joka peloistaan huolimatta pystyy jälleen hengittämään vapaasti. Joka saa jälleen olla tytär. Miten kauan siitä onkaan, kun viimeksi tunsin olevani pelkästään siinä roolissa? En edes osaa sanoa.

Kiitos uuden koulun ja paikkakunnan sekä niiden mukanaan tuoneen välimatkan, kiitos uuden ihanan ystäväni (entisiä millään tavalla väheksymättä, ilman heitä en olisi edes tässä ♥) ja kiitos kaikkien niiden, jotka tällä hetkellä pitävät äidistä huolta, olen nyt se, mitä olen.