Elämä äidin Alzheimerin kanssa ei ole pelkkää vakavalla naamalla eteenpäin tallustamista tai itkemistä. Toisinaan se saattaa tuntua siltä, mutta olen kantapään kautta kokenut, että siten tätä sairautta ei jaksa. Alzheimer on etenevä sairaus, mutta se ei saa viedä elämäniloa ja jaettuja naurunremakoita. Ei, vaikka nykyisin monet naurunremakoista johtuvat asioista, joiden taustalla todellisuudessa on juurikin karu totuus sairauden etenemisestä.
En ole aikaisemmin juuri jakanut sattumuksia, joita äidin kanssa on käynyt. Tänään en vain voi olla tekemättä sitä, sillä siitä huolimatta, että tänään tapahtunut viestii vahvasti, millaisen harppauksen sairaus on ottanut eteenpäin, en halua unohtaa sitä hetkeä, jolloin nauroimme äidin kanssa vedet silmissä ja vatsat kippurassa "Kadonneen banaanin arvoitukselle".
Kaikki lähti liikkeelle tänään illalla, kun äiti seisoi keittiössä ja näytti selvästi etsivän jotain, samalla kun itse käynnistin vedenkeittimen, että voisimme juoda kupilliset glögiä. Voi sitä hämmennyksen määrää, kun äiti selitti etsivänsä banaania. Kysyin siinä, tarkoittiko hän pöydällä lojuvia banaaneja, mutta lopulta selvisi, että äiti etsi banaania, jonka oli jo ehtinyt kuoria. Epäilin hetken aikaa tarinan oikeellisuutta, mutta roskiksesta löytyvät kuoret puhuivat puolestaan.
Etsimme banaania ympäri äidin asuntoa, mutta siitä ei näkynyt jälkeäkään. Oma koirani on melkoinen sekasyöjä, joten aloin jo epäillä, että äiti olisi jättänyt banaanin koiran ulottuville. Toinen vaihtoehto, joka pyöri mielessäni oli se, että äiti olisi vain unohtanut syöneensä banaaninsa jo. Kun banaania ei etsintöjen päätteeksi löytynyt, päätimme naureskellen istahtaa glögikupposten ääreen ja päädyimme yhdessä lopputulokseen, että banaanin oli täytynyt löytää tiensä koirani mahaan.
Glögikupponen kädessäni satuin kuitenkin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja katseeni osui johonkin, mitä ei yleensä näe ikkunalaudalla: kuorittu, kerran haukattu banaani. Siinä se nökötti joulukoristeiden välissä odottelemassa, että joku sen löytäisi ja poimisi muualle.
Voin kertoa, että kului jonkin aikaa ennen kuin pystyimme lopettamaan käkättämisen kadonneen banaanin arvoituksen ratkeamiselle.
Voi ei! :'D
VastaaPoista