Joululoma alkoi torstaina, mikä tiesi siivoamista, pakkaamista ja auton nokan kääntämistä kotikulmille. Alkuun odotin kovasti loman alkua, mutta mitä lähemmäs se lopulta tuli, sitä ristiriitaisemmiksi ajatukseni sitä kohtaan muuttuivat. Tiesin loman tarjoavan mahdollisuuden olla pidempään äidin ja muun perheen kanssa, mutta samalla ymmärsin myös kolikon kääntöpuolen: äidin luona oleskelu tuskin tulisi olemaan pelkästään leppoisaa yhdessäoloa vaan samalla myös paluu takaisin huolehtijan rooliin. Ainakin hetkeksi.
Lähdin kotimatkalle jo perjantaina, mutta pysähdyin puolimatkaan mummun luokse, jotta pääsin lauantaina viettämään tupareita puoliksi varsin tutun, puoliksi aivan vieraan porukan kanssa. Sunnuntaina äiti ehti soittaa mummulle kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin olin startannut auton: "Joko se Veera on lähtenyt, joko se pian tulee?" Lopulta kiersin vielä isän kautta ja nappasin rippikoulua käyvän pikkuveljeni auton kyytiin - suunnitelmissa kun oli toteuttaa äidin kanssa jälleen yhteistä jouluperinnettämme ja suunnata kirkkoon Kauneimpiin joululauluihin.
Kun lopulta pääsimme äidin luokse ja kapsahdin äidin kaulaan, tiesin, etteivät kyyneleet olleet kaukana. Äidistä myös näki, että koko päivä oli jälleen kulunut odottaessa (kuten aina, kun äidillä on jotain menoa) ja heti oven käydessä äiti oli laittamassa kenkiä jalkaan.
Kauneimmat joululaulut kuluivat tänä vuonna omalla painollaan. Istuimme hyvällä paikalla jo hyvissä ajoin ennen kellojen soittoa ja ihmettelimme, miten kirkko ei vielä varttia ennen laulujen alkua ollut täyteenahdettu, kun yleensä paikalle sai tulla viimeistään puoli tuntia ennen, mikäli ei halunnut ylälehterille istumaan. Lehtisestä ei äidille juuri ollut hyötyä, mutta tutuimpien laulujen sanoja hän selvästi tapaili. Joulukirkkoon -laulun kohdalla äiti rupesi naureskelemaan, mutta paljasti vasta kirkon jälkeen syyn: olen kuulemma joskuskus lauleskellut kirkkoon mennessä juuri tuota kappaletta, taisipa äiti sanoa, että oli ensimmäinen laulu, mitä olen laulanut (mitä tohdin kyllä hieman epäillä, mutta en siitä äidille sanonut). Joka tapauksessa kirkosta poistui mitä hyväntuulisin, nauravainen ihminen, mikä sai kyllä omatkin huulet leviämään kunnon hymyyn.
Iltaan kuului Pandan herkkuja, Joulumielelle -konsertti sekä Päivänsäde ja Menninkäinen. OKL:ssä olen ensimmäistä kertaa päässyt syventymään pianonsoittoon ja jossain kohtaa opettelin omatoimisesti säestämään tuon kovin tutun ja tärkeän laulun niin, että pystyin sen samalla myös laulamaan. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun pääsin laulun loppuun, valuivat kyyneleet jo äidin poskilla. ♥
Siinä missä oma yöni oli väsymyksestä huolimatta levoton, äiti oli ehtinyt nukahtaa jo ennen kuin pääsin hammaspesulta koirien kanssa makuuhuoneen puolelle ja sain valot sammuteltua ympäri kerrostaloasuntoa.
Kun lopulta pääsimme äidin luokse ja kapsahdin äidin kaulaan, tiesin, etteivät kyyneleet olleet kaukana. Äidistä myös näki, että koko päivä oli jälleen kulunut odottaessa (kuten aina, kun äidillä on jotain menoa) ja heti oven käydessä äiti oli laittamassa kenkiä jalkaan.
Kauneimmat joululaulut kuluivat tänä vuonna omalla painollaan. Istuimme hyvällä paikalla jo hyvissä ajoin ennen kellojen soittoa ja ihmettelimme, miten kirkko ei vielä varttia ennen laulujen alkua ollut täyteenahdettu, kun yleensä paikalle sai tulla viimeistään puoli tuntia ennen, mikäli ei halunnut ylälehterille istumaan. Lehtisestä ei äidille juuri ollut hyötyä, mutta tutuimpien laulujen sanoja hän selvästi tapaili. Joulukirkkoon -laulun kohdalla äiti rupesi naureskelemaan, mutta paljasti vasta kirkon jälkeen syyn: olen kuulemma joskuskus lauleskellut kirkkoon mennessä juuri tuota kappaletta, taisipa äiti sanoa, että oli ensimmäinen laulu, mitä olen laulanut (mitä tohdin kyllä hieman epäillä, mutta en siitä äidille sanonut). Joka tapauksessa kirkosta poistui mitä hyväntuulisin, nauravainen ihminen, mikä sai kyllä omatkin huulet leviämään kunnon hymyyn.
Iltaan kuului Pandan herkkuja, Joulumielelle -konsertti sekä Päivänsäde ja Menninkäinen. OKL:ssä olen ensimmäistä kertaa päässyt syventymään pianonsoittoon ja jossain kohtaa opettelin omatoimisesti säestämään tuon kovin tutun ja tärkeän laulun niin, että pystyin sen samalla myös laulamaan. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun pääsin laulun loppuun, valuivat kyyneleet jo äidin poskilla. ♥
Siinä missä oma yöni oli väsymyksestä huolimatta levoton, äiti oli ehtinyt nukahtaa jo ennen kuin pääsin hammaspesulta koirien kanssa makuuhuoneen puolelle ja sain valot sammuteltua ympäri kerrostaloasuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti