Yhteishaun lähestyessä keväällä muistan vääntäneeni ja kääntäneeni hakukohteiden välillä. Tiesin kyllä haluavani luokanopettajaksi enkä oikeastaan osannut oppilaanohjaajammekaan kehotuksista keksiä toista vaihtoehtoja - rehellisesti sanottuna en edes tiennyt, miksi olisi pitänyt. Lopulta luokanopettajan rinnalle nousi erityispedagogiikka, mutta vahvin palo oli silti okl:n suuntaan. Vaikeuksia tuottikin ennemmin se, mihin kaupunkeihin tulisin kohdistamaan hakuni. Kuinka kauas olisin valmis muuttamaan? Oliko minulla oikeastaan lähimpien vaihtoehtojen lisäksi muita mahdollisuuksia? Voisinko todella ottaa eroa enemmän kuin vajaat 100 km Turkuun tai Raumalle?
Myönnän, että vaakakupissa painoi hyvin paljon äidin tilanne. Jossain kohtaa aloin kuitenkin ymmärtää, että tarvitsisin kunnollisen maisemanvaihdoksen, jotta voisin todella keskittyä opiskeluuni ja uuteen, aikaisempaa itsenäisempään elämänvaiheeseen. Kirjoitettuna se saattaa kuulostaa karulta, mutta uudet tuulet tuntuivat todella tulevan tarpeeseen. Ja silti - mitä lähemmäs tulosten julkaisun hetki tuli, sitä epävarmempi olin. Oliko ollut elämäni suurimpia virheitä tunkea Jyväskylä ensimmäiseksi vaihtoehdoksi? Mitä tapahtuisi, jos todella muuttaisin melkein 300 km päähän? Samaan aikaan päässäni jyskytti, etten selviä, jos en pääse aloittamaan uutta vaihetta elämässäni ja joudun kaiken huipuksi pinnistämään itseni äärimmilleni vielä uuden pääsykoerumban myötä... Olo oli siis mitä ristiriitaisin.
Olen jo kirjoittanut moneen kertaan, miten hyvää muutos onkaan tehnyt. Olen kuvaillut onnellista ihmistä peilikuvassani ja sisälläni vellovaa onnen tunnetta. Mutta en ehkä ole täysin ymmärtänyt, mistä se on kummunnut. Äskettäin kuuntelin kuitenkin Johanna Kurkelan Ingrid -albumin kappaleita ja takerruin useammankin laulun sanoihin löytäessäni niistä hyvin paljon itseäni - jotain, mikä iskee syvälle ja saa tajuamaan, että näinhän se on.
Rakkaus tekee vapaaksi on tärkeä muistutus siitä, että vaikka kuinka rakastaisi toista, on annettava tilaa niin itselle kuin toiselle. Mielestäni se pätee niin parisuhteeseen, ystävyyssuhteeseen kuin perhesuhteeseenkin. Takerruin itse ehkä liikaa siihen pelkoon, että menetän jotain muuttamalla kauas ja tavoittelemalla omia unelmiani. Minulle toki toitotettiin jokaisessa kadunkulmassa, että minun täytyy keskittyä omaan tulevaisuuteeni. Voin kertoa, että niin totta kuin se on aina ollutkin, on se tehnyt kipeää. Olen jollain tavalla halunnut kieltää moisen vapauden ja oikeuden itseltäni. Onneksi en enää sitä tee vaan olen uskaltanut elää omaa elämääni. Mietin toki päivittäin äitiä ja kotia, mutta suuren osan päivästä pystyn keskittymään jälleen muuhun.
Olen jo kirjoittanut moneen kertaan, miten hyvää muutos onkaan tehnyt. Olen kuvaillut onnellista ihmistä peilikuvassani ja sisälläni vellovaa onnen tunnetta. Mutta en ehkä ole täysin ymmärtänyt, mistä se on kummunnut. Äskettäin kuuntelin kuitenkin Johanna Kurkelan Ingrid -albumin kappaleita ja takerruin useammankin laulun sanoihin löytäessäni niistä hyvin paljon itseäni - jotain, mikä iskee syvälle ja saa tajuamaan, että näinhän se on.
Rakkaus tekee vapaaksi on tärkeä muistutus siitä, että vaikka kuinka rakastaisi toista, on annettava tilaa niin itselle kuin toiselle. Mielestäni se pätee niin parisuhteeseen, ystävyyssuhteeseen kuin perhesuhteeseenkin. Takerruin itse ehkä liikaa siihen pelkoon, että menetän jotain muuttamalla kauas ja tavoittelemalla omia unelmiani. Minulle toki toitotettiin jokaisessa kadunkulmassa, että minun täytyy keskittyä omaan tulevaisuuteeni. Voin kertoa, että niin totta kuin se on aina ollutkin, on se tehnyt kipeää. Olen jollain tavalla halunnut kieltää moisen vapauden ja oikeuden itseltäni. Onneksi en enää sitä tee vaan olen uskaltanut elää omaa elämääni. Mietin toki päivittäin äitiä ja kotia, mutta suuren osan päivästä pystyn keskittymään jälleen muuhun.
"Mut hymyiltiin ja hyvästeltiin
Sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa
Ja mä tärisin ja halusin kääntyä kotiin takaisin
Sä selitit kuinka hienosti mä pärjäisin
Kiitos kun sä sanoit niin"
- Johanna Kurkela, Rakkaus tekee vapaaksi
Johanna Kurkela soi meilläkin usein sillä 3v nuorimmaiseni rakastaa häntä yli kaiken. Olen tosi onnellinen siitä että olet uskaltanut lähteä opiskelemaan ja teet nyt sitä mitä haluat. Joskus joutuu tekemään kipeitä ratkaisuja mutta niissä kannattaa kuunnella itseään ja sydäntään. Sinulla on elämä edessä ja sitä ei äitisi sairaus voi viedä sinulta.
VastaaPoistaKiitos jälleen kommentistasi. Johanna Kurkela on yksi niistä artisteista, joiden kappaleita olen alkanut ymmärtää aivan uudella tavalla vasta nyt myöhemmin. Ehkä on niin, että kappaleet todella saavat uusia merkityksiä, kun ne liittyvät osaksi omaa elämää eivätkä enää ole "vain hyviä kappaleita". Sanat ja melodia lohduttavat, itkettävät, ovat täydellistä terapiaa... Etenkin kun noita sanoja vielä pääsee itse tapailemaan.
PoistaSiinä, missä aiemmin olen puhjennut kyyneliin, kun joku sanoo, että äidin sairaus ei vie minulta elämääni, pystyn nyt hymyilemään. Aiemmin se on tuntunut niin järjettömän pahalta, mutta nyt koen pystyväni hyväksymään sen. :)